Voi olla liian aikaista sanoa, mutta tulevaisuuden historiantutkijat saattavat pitää vuotta 2009 käänteentekevänä ilmastokeskustelun suhteen. Loppuvuoden tapahtumat, kuten climategateksi ristitty tietovuoto, Kööpenhaminan ilmastokokouksen epäonnistuminen ja sitä välittömästi seurannut kylmän ja lumisen talven alkaminen, eivät voi olla osaltaan vaikuttamatta yleisiin näkemyksiin ilmastonmuutoksen syistä ja seurauksista, puhumattakaan keskeisten ilmastovaikuttajien paljastuneista taloudellisista kytköksistä. Keskustelu ei ole kuitenkaan vielä päättynyt, eikä ihmisten rahastaminen ilmastonmuutoksella.
Ilmastopolitiikan kansainvälinen veturi on YK:n hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC, joka perustettiin vuonna 1988 tutkimaan nimenomaan ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta eikä ilmaston muuttumista yleensä. IPCC:n puheenjohtajana on vuodesta 2002 lähtien toiminut intialainen Rajendra K. Pachauri, joka on koulutukseltaan rautatieinsinööri ja taloustieteiden tohtori. Hän on luonut itselleen vaikuttavan ja varakkaan uran öljy-, hiili- ja energiateollisuudessa viimeisenä kolmena vuosikymmenenä, myös IPCC:n puheenjohtajana ja sitä ennen varapuheenjohtajana (vuodesta 1997) ollessaan.
Esimerkiksi viimeisimmän öljy-yhtiönsä hän perusti Teksasiin vuonna 2005. Lisäksi Pachauri yrityksineen tekee bisnestä läheisessä yhteistyössä muiden keskeisten hahmojen kanssa, kuten Euroopassa EU-rahoitteista bioenergiahanketta kumppaninaan mm. Sir John Houghton, joka oli yksi avainhenkilöistä IPCC:n alkuaikoina ja on toiminut myös Ison-Britannian Ilmatieteenlaitoksen johtajana. Pachaurilla on myös suuret taloudelliset intressit päästökaupan suhteen. Pachaurin kytköksistä uutisoi maailmalla ainakin brittiläinen Telegraph, vaikka suomalaisiin tiedotusvälineisiin asti tämä pikku-uutinen ei eksynytkään.
Päästöbisneksessä on kunnostautunut myös ilmastoprofeettanakin tunnettu Yhdysvaltain entinen varapresidentti, Nobel-voittaja Al Gore, joka tunnetusti “kumoaa” jättimäisen kartanonsa, useiden citymaastureidensa sekä yksityislentokoneensa päästöjä ostamalla hiilikrediittejä omalta yhtiöltään. Samalla on hyvä muistaa, että päästökaupan varhaisimpia ja innokkaimpia kannattajia oli muuan yhdysvaltalainen energiayritys nimeltä Enron, joka tunnetaan nyttemmin lähinnä sen lopulta kaataneesta suuresta kirjanpitohuijauksesta. Enronin johtajien mukaan päästökaupasta oli kuitenkin tulossa kannattavin bisnes koskaan – ja onhan se, kun kansalaiset ja yritykset pakotetaan maksamaan turhasta.
IPCC nojaa vahvasti brittiläisen Itä-Anglian yliopiston Ilmastontutkimusyksikköön CRU:iin. Moni IPCC:n arviointiraporttien johtavista kirjoittajista on CRU:n palkkalistoilla ja IPCC käyttää ensisijaisesti CRU:n tutkimuksia, tuloksia ja erityisesti lämpötilahistoriaa, vaikka toki se huomioi myös paljon muuallakin tehtyä tiedettä. Usein puhutaan siitä, että IPCC:n toiminnassa on mukana 2500 tiedemiestä, mutta todellisuudessa sen arviointiraportit ovat pääosin muutaman kymmenen tutkijan käsialaa ja näistä yksittäisilläkin tutkijoilla, kuten omien lukujensa pääkirjoittajilla, on huomattavan suuri henkilökohtainen vaikutusvalta raportin sisältöön. Esimerkiksi äskettäin ilmastotutkija Benjamin D. Santer (LLNL-laitoksesta Yhdysvalloista) paljasti poistaneensa IPCC:n vuoden 1995 arviointiraportin luonnoksesta viisi kohtaa, joissa keskusteltiin siitä, että ihmisen toiminta ei aiheuttaisi havaittavasti ilmastonmuutosta.
CRU:sta marraskuussa vuodetut climategate-sähköpostit ja -dokumentit osoittivat CRU:n ilmastotutkijoiden, etunenässä laitoksen johtajan Phil Jonesin, sekä muiden IPCC:n prosessissa mukana olevien tutkijoiden, kuten Ben Santerin, keskustelleen keskenään huolta herättävistä aiheista. Tutkijoiden mielestä oli esimerkiksi täysin hyväksyttävää väheksyä tieteen, jopa verovaroilla tuotetun tieteen, julkisuusperiaatetta. Sähköpostien mukaan tiedemiehet mieluummin tuhosivat todistusaineistoa ja tutkimusdataa kuin luovuttivat sitä muiden tutkijoiden käyttöön. Phil Jones vastuuasemassaan jopa kannusti kollegoitaan, niin CRU:ssa kuin muuallakin, tuhoamaan tiettyjä asioita käsitteleviä sähköposteja, jottei niitä tarvitsisi julkisuuslakien mukaisesti julkistaa pyynnöstä. Eräässä viestissä hän kertoi tuhonneensa itse suuria määriä sähköposteja, vaikka myöhemmässä lehtihaastattelussa kielsikin asian.
Climategaten tarkempi analyysi on edelleen kesken. Itä-Anglian yliopisto on määrännyt sisäisen tutkinnan, jonka ajan Phil Jones on hyllyllä. Myös Yhdysvalloissa on käynnistetty sisäisiä tutkintoja asian tiimoilta. Riippumattomat tutkijat käyvät jatkuvasti läpi vuodettuja dokumentteja ja aineistoja, joista on jo paljastunut ainakin kaikkia laatustandardeja halveksuva ohjelmistokoodien kelvoton taso. Aineistoa on paljon, noin tuhannen sähköpostiviestin lisäksi yli 3000 muuta tiedostoa, kaikkiaan yli 160 megatavua tietoa, joten sen tarkka analysointi on aikaavievää työtä ja lopullisia arviointeja saamme vielä odottaa hyvän tovin. Joka tapauksessa pelkät sähköpostit kertovat karua kieltään keskeisten tutkijoiden väheksynnästä avoimen tieteen prosesseja kohtaan. Eräs venäläinen tutkimuslaitos arvioi alustavasti ainakin Venäjän säämittaustietoja käytetyn CRU:ssa valikoidusti lämpenemistä suosien.
Poliittinen eliitti ja muut ilmastoasiaan keskittyvät piirit olivat ladanneet Kööpenhaminan ilmastokokoukseen valtavat odotukset. Kööpenhaminassa oli alunperin tarkoitus saada aikaan kaikkia maita sitova sopimus, jonka kieli viesti enemmän maailmanhallinnosta kuin ilmastonsuojelusta julkisuudessa esitetyistä tavoitteista huolimatta. Kööpenhamina onneksemme epäonnistui, mutta siitä huolimatta joitakin sitoumuksia tehtiin, kuten Suomen lupaus 110 miljoonasta eurosta kehitysmaille ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja sen torjuntaan. Jokaista kansalaista kohti summa on toki vain parikymppiä, maksavia kansalaisia kohti tietysti enemmän, mutta niin presidenttimme kuin pääministerimmekin kyllä lupailivat rahavirtojen kasvavan jatkossa, jopa 10-20-kertaisiksi.
Kööpenhamina ei kuitenkaan ollut tien pää. Hallitustenvälinen ilmastoprosessi jatkuu alkavana vuonna Saksan Bonnissa kesäkuussa ja Meksikossa joulukuussa, joka on uusi takaraja kaikkia sitovalle ilmastosopimukselle. Voinemme odottaa, että Kööpenhaminassa pyörähtänyt Suomen 67-henkinen valtuuskunta ei tähän vielä tärkeämpään kokoukseen riitä, vaan Meksikon lämpöön löytyy enemmänkin lähtijöitä. Ja vaikka Kööpenhaminan kokous tuottikin yhtä paljon päästöjä kuin noin 150 tuhannen asukkaan kaupunki, niin meidän veronmaksajien lienee turha toivoa videoneuvottelun läpimurtoa vuoden kuluessa, vaikka esimerkiksi yritysmaailmassa onkin jo huomattu, ettei jokaista neuvottelua ja päätöstä tarvitse tehdä kasvotusten.
Viimeistään vuosi 2009 paljasti ilmastokeskustelun olevan puhdasta politiikkaa ja bisnestä. Tieteen ylevistä periaatteista joustetaan rahan ja vallan nimissä. Vuonna 2010 meidän tavallisten ihmisten on viimein aika sanoa kiitos, mutta ei kiitos.
Pasi J. Matilainen
Puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry
www.ilmastofoorumi.fi
