(Kirjoitus kopioitu Kumitontun blogista.)
Niin sanottuun kasvihuoneteoriaan epäileväisesti suhtautuva Energy & Environment -lehti (Vol 21, nro 4) julkaisi suoranaisen kokoelman vastavirtaan uivia ilmastotutkimuksia. Lehden kielteinen suhtautuminen ilmastonmuutokseen ei itsessään tee siinä julkaistuista kirjoituksista huonoja tai epäuskottavia, vaan niiden uskottavuus muodostuu niiden täsmällisyydestä. Erityisesti pitkään tiedossa olleet ja kuluneen vuoden aikana paljastuneet kähminnät tiedejulkaisujen puolueellisuudessa ovat nakertaneet vertaisarvioinnin merkitystä. Erikoisnumeron vieraileva päätoimittaja Arthur Rörsch kirjoittaa, että vaikka nämä tutkimukset eivät kiistä mahdollisuutta ilmaston lämpenevän ihmisen polttamien hiilen takia, ne kuitenkin kiistattomasti osoittavat, että puhe “tiedemiesten yksituumaisuudesta” ilmastonmuutoksesta ja sen syistä ovat pahasti ennenaikaisia:
Viimeisten vuosikymmenten aikana ilmaston tutkimusta ovat johtaneet tutkijat pitkälti YK:n johdolla ja rahoituksella IPCC:n nimissä. Nämä tutkijat, ja erityisesti heidän hallituksensa, julistivat tieteellistä yksimielisyyttä, jonka mukaan kasvava hiilidioksidimäärä ilmakehässä muuttaa voimakkaasti “maailmanlaajuisesti” ilmastoa. Tätä pidettiin toteen näytettynä. Viimeisimmässä Poliittisille päättäjille suunnatun yhteenvedon esittelytilaisuudessa (2007) julistettiin, että “tieteellinen näyttö on kerätty”. Tunnetut tutkijat (mm. Lindzen, Spencer, Singer, Christy, McIntyre, Pielke, Khandakar) kiistivät väitteen, omiin tutkimuksiinsa vedoten, mutta eivät ole saaneet vastaavanlaista näkyvyyttä. Vähäisessä määrin heitä ovat kuitenkin kuunnelleet maat, jotka suunnittelevat vähentävänsä öljyn kulutusta – arvostettava tavoite useissa tapauksissa. Valtavirran esittämä oppi CO2:n vaikutuksesta sai epäilijöitä, koska suorat mittaustulokset eivät tue tietokonelaskelmien tuloksia. Jo tämän tekijän yksin tulisi aiheuttaa tiedemaailmassa halua löytää vaihtoehtoisia teorioita. Tässä julkaisussa esitettyä teoriaa voisi kutsua säätila/vesi -lämpösäätelyksi, jonka juuret ovat perinteisessä ilmakehän ja meteorologian tutkimuksessa.
On syytä painottaa, että nämä kaksi kilpailevaa teoriaa, CO2 ja lämpösäätely, johtavat aivan erilaisiin lopputuloksiin ilmaston muutoksesta. CO2-teoria ei ota huomioon säätilojen vaikutusta pintalämpötilaan ja ennustaa jopa hallitsematonta lämpötilan nousua; lämpötila kasvaa loputomiin hiilidioksidin kasvaessa. Lämpösäätely-teoria sitä vastoin ei lietso pelkoa vaan esittää tasapainotilaa, joka on lähellä nykyistä tilannetta. Tehdyt havainnot kasvavassa määrin tukevat lämpösäätely-teoriaa. Tämä viittaa siihen, että matemaattiset mallinnukset hiilidioksidin määrästä sisältävät perustavaa laatua olevia virheitä. On syytä selvittää vaihtoehtoisia teorioita CO2-teorian kilpailijoiksi ilmatieteen kehittämisen turvaamiseksi.
Toistaiseksi IPCC:n näkemystä tukevat johtavat tutkijat eivät ole suostuneet luopumaan Vaarallisesta Ihmisenaiheuttamasta Ilmastonlämpenemisestä (AGW). Vallitsevan ja uuden teorian tutkijoiden yhteistyö on ollut toistaiseksi vähäistä. IPCC:n näkemyksiä kritisoineita ei ole kutsuttu virallisiin, kansainvälisiin tilaisuuksiin, vaikka he ovat kutsuneet IPCC:n kannattajia omiin tilaisuuksiinsa, pääsääntöisesti turhaan. Kaikesta huolimatta epävirallisella tasolla, kuten sähköpostit, vastakkaiset näkemykset aiheuttavat kiivaita väittelyitä kasvihuoneilmiöstä. Tämä pitää paikkansa erityisesti AGW:n vastustajien väittelyissä.
Tämän julkaisun kirjoittajat ottivat osaa tällaisiin väittelyihin – yhdessä muiden alojen asiantuntijoiden kanssa. Osallistuin itsekin näihin väittelyihin, vaikkakin pääasiassa välittäjän kuin asiantuntijan roolissa. Tämä aktiivisuus huomattiin Energy&Environment -lehdessä ja oli syynä siihen, että minut pyydettiin tämän erikoisnumeron vierailevaksi päätoimittajaksi. Esittelen valitsemani tieteellisen maailman huomiota kaipaavat tutkimukset.
