- fil.tri (geologia) Boris Winterhalter: Onko ilmaston lämpeneminen todella ihmisen aiheuttama – ellei niin mikä ilmastoa säätelee?
- FK (maantiede) Matti Virtanen, tuottaja: Kasvihuoneilmiöstä globaalimuutokseen – 30 vuotta maailmanlopun viestintää
- KTK Pasi J. Matilainen, puheenjohtaja: Ilmastopolitiikan teoria ja käytäntö

Esitelmien jälkeen käydään paneelikeskustelu. Tervetuloa!

Kuten esitelmäni otsikosta on havaittavissa, oma esitykseni käsittelee ilmastopolitiikkaa. En siis tule ottamaan kantaa ilmastotieteeseen, vaan poliittisiin perusteluihin ja toimenpiteisiin sekä teoriassa että käytännössä. Tarkoitukseni on osoittaa, että riippumatta ilmastotieteen totuudenmukaisuudesta, toteutettu ja suunniteltu ilmastopolitiikka on joka tapauksessa epätarkoituksenmukaista ja virheellistä.

Alussa Ilmatieteenlaitoksen Alestalo totesi, että nyt IPCC:n raporteista löydetyt ”muutamat lipsahdukset” ovat vaikutustutkimuksen (AR4 WG2) puolella, joka ei ole hänen mukaansa yhtä edistyksellistä kuin ”peruskova ilmakehän fysiikka-, meteorologia- ja kemiapuoli” (AR4 WG1). Ensinnäkin ”lipsahduksia”, joka on varsin vähättelevä ilmaisu varsinkin joidenkin paljastuneiden virheiden kohdalla, on huomattavasti enemmän kuin muutama. Pelkästään Greenpeacen julkaisuja on käytetty lähteenä kymmenkunta kertaa, puhumattakaan muiden järjestöjen ja yritysten julkaisuista sekä jopa graduista ja lehtiartikkeleista.

Toisekseen virheitä on osoitettu myös WG1:n puolella käytetyistä tutkimuksista ja prosesseista, mutta ne ovat sitä ”peruskovaa” tiedettä, josta ei suuria otsikoita saa revittyä kirveelläkään — esimerkiksi joidenkin tilastollisten menetelmien epäsopivuus puulustotutkimuksiin, lähdeaineistojen piilottaminen kriitikoilta tai IPCC:n raportin hyvinkin teknisten vertaisarviointikommenttien perusteeton hylkääminen eivät nyt vain kiinnosta suurta yleisöä — joten ne eivät ole saaneet tuulta alleen eikä niitä ole siten tarvinnut käsitelläkään.

Ensimmäistä kertaa ääneen päästyään ministeri Lehtomäki toisti hyvin opittua mantraa, jonka mukaan ilmastonmuutosta tapahtuu ja ihmisellä on siinä rooli. Sama mantra toistui ministerin toisessa puheenvuorossa, jossa hän salli kuitenkin pienen epäilyksen häivän, jolla sitten perusteli sitä, että kaikista ilmastonmuutoksen vastaisista toimista on joka tapauksessa hyötyä ympäristön kannalta, vaikka ilmastonmuutos ei olisikaan totta, ja että ehdoton valtaosa niistä on joka tapauksessa järkeviä.

Tämä ei pidä paikkaansa. Onko järkevää polttaa Indonesian sademetsiä öljypalmuviljelmien eli biopolttoaineiden tieltä? Onko järkevää aiheuttaa ruoan hinnan nousua polttamalla ruokaa polttoaineena, jolloin maailman kaikkein köyhimmät näkevät nälkää? Onko järkevää pakottaa ihmiset siirtymään kalliimpiin, huonompiin, ympäristölle haitallisempiin elohopeaa sisältäviin ja joissain tapauksissa enemmän energiaa kuluttaviin (!!!) energiansäästölamppuihin? Onko järkevää tuhota kotimaisen ja eurooppalaisen teollisuuden toimintaedellytyksiä ja aiheuttaa tuotannon siirtymistä vähemmän ympäristöystävällisiin olosuhteisiin kehittyviin maihin? Onko järkevää tukea verovaroista joitakin erityisaloja ja siten aiheuttaa työttömyyttä muille aloille? Listaa voisi jatkaa loputtomiin ja niin tehdessä käy selväksi, että ehdoton valtaosa tehdyistä ja suunnitelluista ilmastotoimista on haitallisia ihmisille ja/tai ympäristölle sekä hyödyttömiä ilmastolle ja kaikelle muullekin. Missä ne joka tapauksessa hyödylliset toimet viipyvät?

Luonnonvarojen ylikulutuksesta Lehtomäki hätäili pariinkin otteeseen ja piti sitä ilmastonmuutokseen läheisesti linkittyvänä asiana. Epäselväksi jäi mitä luonnonvaroja Lehtomäki ajatteli säästää ilmastonmuutoksen vastaisilla toimilla, sillä kyseiset toimet keskittyvät kuitenkin lähinnä fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämiseen ja lopulta lopettamiseen. Miksi esimerkiksi kivihiiltä pitäisi säästää? Ilmastonäkökulmat poislukien, mitä haittaa on kivihiilen ylikulutuksesta? Jos kivihiili on niin kamala aine, niin emmehän halua tulevienkaan sukupolvien sitä käyttävän, joten sen säästäminen tuntuu aika turhalta.

On huomattava, että kaikkien muiden luonnonvarojen kulutusta ilmastonsuojelu vähentää vain ja ainoastaan yhdellä tavoin eli aiheuttamalla haittaa ihmisten taloudelliselle toiminnalle. Mitä vähemmän ihmisillä on varaa kuluttaa, sitä vähemmän luonnonvaroja kuluu. Esimerkiksi hiilivero ei siis suoraan vähennä esimerkiksi raudan, nikkelin tai veden kulutusta. Ainoastaan ihmisten hyvinvoinnin ja elintason laskeminen vähentää. Paljastaako tämä ilmastonsuojelun todellisen tavoitteen eli YK:n ympäristöohjelman UNEP:n perustajan Maurice Strongin sanoin ”teollisten yhteiskuntien alasajon”? Mene ja tiedä, se lähentelisi jo salaliittoteoriaa, joita vahvasti epäilen, mutta joka tapauksessa, se on ainoa keino saada ilmastotoimilla vähennettyä luonnonvarojen kulutusta. Toinen keino on vähentää väestöä, mutta sitä eivät poliitikot ole ehdottaneet.

Monille aiheutti epäselvyyttä se, mitä tarkoitin suorilla ja epäsuorilla toimilla. Esimerkkinä käynee asia, jolla ainakin aiemmin usein perusteltiin ilmastotoimia, eli trooppisten tautien kuten malarian leviäminen. Sen sijaan, että toivottaisiin hiilidioksidin leikkaamisen vähentävän tai rajoittavan malariaa, on huomattavasti halvempaa puuttua malariaan suoraan, eli ostaa hyttysverkkoja sekä erityisesti kasvattaa asumisväljyyttä. Lena Huldénin väitöstutkimuksen mukaan nimenomaan asumisväljyys ja kotitalouksien koko on ratkaisevaa malarian leviämisen suhteen, ei keskilämpötila, sillä malariaa levittäviä hyttysiä esiintyy kylmissäkin maissa ja malariaepidemioita on aiemmin esiintynyt Jäämeren rannikkoa myöten. Samoin on monia muita ympäristöongelmia, joihin ilmastotoimet eivät vaikuta yhtään, kuten vesistöjen kuormittuminen maatalouden päästöistä tai Tyynenmeren jättimäinen jätelautta.

Myöhemmin kritisoituani sitä, että uusiutuvan energian alalle synnytetään verovaroin ja muiden tukitoimien avulla (esim. suunnitellut syöttötariffit) työpaikkoja, jotka kuitenkin synnytetään vain ja ainoastaan muiden kustannuksella, Lehtomäki vastasi, että ”clean tech” on kasvava ala ja että sieltä voi jotain merkittävää syntyä. Ympäristöministeri todisti tässä aika hyvin sen, ettei ymmärrä taloudesta mitään, ja karkeasti tiivistettynä vastasi väitteeseeni tuetun työllistämisen muuta työllisyyttä tuhoavasta vaikutuksesta, että tuettu työllistäminen työllistää. Duh?

Kuten sanoin, tukityöllistäminen tapahtuu vain ja ainoastaan toisten alojen kustannuksella. Kun puhtaisiin teknologioihin, oli se sitten tuulivoimaa, jätehuoltoa tai mitä vain, kaadetaan veroeuroja tai syöttötariffeja, tottahan toki ne alat kasvavat ja työllistävät lisää. Jokainen tukieuro on kuitenkin väistämättä muualta pois, joko veroina tai valtionvelkana eli tulevana verotuksena. Espanjassa kokemus ja tutkimus (PDF) on osoittanut, että jokaista luotua uusiutuvan energian (ei siis vain tuulivoiman, kuten ohjelmassa väitin) työpaikkaa kohti menetetään 2,2 työpaikkaa muualla, tai jokaista neljää luotua työpaikkaa kohti menetetään yhdeksän muuta työpaikkaa. Jokainen espanjalainen ”vihreä työpaikka” on maksanut veronmaksajille keskimäärin 571 tuhatta euroa ja jokainen tuulivoimatyöpaikka yli miljoona euroa. Valtiolla ei ole mitään taianomaista rahahanaa, josta valuu ilmaista rahaa, vaan kaikki tämä on pois tavallisten ihmisten ja yritysten toiminnasta.

Tätä on tietysti turha kertoa poliitikolle. Kaikki poliitikot ovat sairaalloisen innostuneita työllistämisestä ja kun pakkaan lisätään ilmastoinnostus, niin on ihan varmaa, että jos joku riittävän uskottava taho väittäisi, että kuoppien ja ojien kaivaminen hillitsee ilmastonmuutosta, niin poliitikot olisivat juoksujalkaa palkkaamassa työttömiä kaivuutöihin. Kaikki hekumoisivat siitä, kuinka kuoppatalkoilla ehkäistään ilmastonmuutosta ja työllistetään valtavat määrät ihmisiä, mutta kukaan ei muistaisi sitä, että jonkun täytyy niiden kaivajienkin palkat maksaa, eikä se raha edelleenkään valu mistään valtion taikahanasta ilmaiseksi. Sitten meillä olisi täystyöllisyys, kuoppia ja ojia kaikkialla ja jatkuvasti kasvava kaivamisteollisuus sekä tietenkin jatkuvasti vähemmän julkista rahoitusta kaikkeen muuhun, kuten peruspalveluihin. Ja maailma pelastuu…

Katastrofeillakin Lehtomäki muisti pelotella, kuten asiaan kuuluu. Miljoonakaupungit ja suuret väestömäärät kun ovat mahdollisesti jäämässä nousevan meriveden alle, tulvia ja myrskyjä tulee lisää ja niin edelleen. Ei havaintoakaan esimerkiksi toimittajan alussa viittaamasta tutkimuksesta, jota IPCC:n raportissa oli ennenaikaisesti siteerattu väärin, ja jonka mukaan ilmastonmuutoksen ja luonnonkatastrofien aiheuttamien tuhojen välillä ei ole havaittu yhteyttä. Ei havaintoakaan tutkimuksista, joiden mukaan ihmisten tuottaman hiilidioksidin ja luonnonkatastrofien välillä ei ole havaittu yhteyttä.

Alestalo tuki tätä näkökulmaa toisessa kohtaa vertaamalla ilmastotoimia kotivakuutukseen. Kumpikin kun maksaa rahaa ja kumpikin on epävarman tapahtuman varalle. Tämä on eräs versio varovaisuusperiaatteesta, jonka mukaan toimia tulee tehdä riippumatta ongelman epävarmuudesta, koska tuhot voivat olla niin suuret.

Kotivakuutuksen ottamisesta jokainen voi kuitenkin päättää itse ja mahdollisiin kotia ja irtaimistoa koskeviin tuhoihin voi varautua muutenkin, esimerkiksi panostamalla omaan huolellisuuteen, palovaroittimiin ja niin edelleen tai vaikkapa sopeutumalla mahdollisiin ongelmiin etu- ja jälkikäteen. Ilmastotoimissa vaihtoehtoja ei anneta, vaan jokaisen on osallistuttava ilmastonmuutoksen torjuntaan, halusi tai ei. Samalla kannustetaan sopeutumattomuuteen, vaikka ilmasto muuttuu aina, ja ehkäistään mahdollisuuksia sopeutumiseen. Esimerkiksi verottamalla köyhää tehdään hänelle vaikeammaksi muuttaa turvallisemmalle alueelle. Tai tukemalla tulva-alttiiden alueiden vakuutuksia tai tuhokorjauksia verovaroista kannustetaan ihmisiä edelleenkin asumaan alueella riskeistä huolimatta.

Samalla näitä riskejä, joita voi tapahtua ihan ilman ihmisen vaikutustakin, pidetään välittöminä uhkina ja unohdetaan pitkät aikavälit. IPCC:n parhaan arvion mukaan merenpinnat nousevat puolisen metriä vuoteen 2100 mennessä. On tutkimuksia ja ympäristölobbareita, joiden mukaan tämä arvio on liian pieni, ja monet puhuvat metristä tai useista metreistä vuoteen 2100 mennessä. Oli miten oli, 90 vuotta on pitkä aika. Merenpinnan nousu metritolkulla tuskin tapahtuu kertarytinällä vaan vähitellen ajanmittaan. Vaikkapa kaksi metriä vuoteen 2100 mennessä tarkoittaa keskimäärin 2,2 senttimetriä vuodessa. Tällainen nousuvauhti epäilemättä olisi riittävän suuri, jotta kaikki sen voisivat havaita. (Sellaista ei ole ainakaan toistaiseksi havaittu.) Tällöin 90 vuotta (tai vaikka vain 50 tai 30 vuotta) riittää siihen, että kaikki maailman merenranta-asutus siirtyy muutaman sata metriä (paikallisista olosuhteista riippuen ehkä enemmänkin) sisämaahan päin. Korallisaarilla tämä ei toki riitä, mutta nepä eivät jääkään veden alle, vaan ”kelluvat” sen pinnalla niin kauan kuin korallit elävät ja kasvavat. Tämä ”ratkaisu” tapahtuisi ihan itsekseen, jos sille on tarvetta, kunhan lopetetaan verovarojen käyttö riskialueilla asumisen tukemiseen. Jännintä tässä on se, että sama homma toimii, oli ilmastonmuutos ihmisen aiheuttamaa tai ei, ja jos sille ei ole tarvetta, niin sitä ei edes tehdä! Ajatella, paikalliset ihmiset ihan itse päättämässä omasta elämästään, onhan se aika mielikuvituksellista ja rohkeaa toki, ainakin poliitikon näkökulmasta.

Päätän tämän sekavan ja polveilevan kirjoitukseni tähän, pituuttakin sillä kun on jo liikaakin. Ohjelmassa taisi vielä jotain muutakin jäädä sanomatta, mutta tuossa olivat varmaan ne tärkeimmät. Ohjelman jälkeen asia on muuten kehittynyt edelleen, ja monet keskeiset ilmastotutkijat (kuten professori Mike Hulme) ja muut asiantuntijat (kuten professori Atte Korhola) ovat puhuneet IPCC:n hajottamisen puolesta. Ehkä Lehtomäki voisi yrittää palauttaa uskottavuutensa (saamani palautteen mukaan se koki kovia kolauksia A-talkissa) rippeitä osoittamalla aloitteellisuutta asian suhteen ja ottamalla vaatimuksen pöydälle ensimmäisenä ministeritason poliitikkona? Selvää on, että IPCC ei voi jatkaa nykyisellään, politisoituneena mukatiedekoneistona. Toivottavasti IPCC:n kaatuminen tervehdyttää ilmastotiedettä enemmänkin, eikä uusien organisaatioiden luomisen jälkeen homma jatku aivan entisellään. Poliitikkojen on pidettävä näppinsä erossa tieteestä!

Uudistuksen kuitenkin sanotaan vievän kasvihuoneilmiön kannalta oikeaan suuntaan. Entä jos ihmisen tuottama hiilidioksidi ei vaikutakaan merkittävästi ilmastonlämpenemiseen, mihin jatkuvasti kasvava tieteellinen todistusaineisto viittaa? Silloin tämänkin uudistuksen nettovaikutus on sekä luonnon että ihmisten kannalta täysin negatiivinen.

On tietysti trendikästä tehdä merkittäviä poliittisiä päätöksiä kaiken varalta, erityisesti jos päätös mitenkään sivuaa ilmastonmuutosta. Trendikkyyteen onkin merkittävästi vaikuttanut tuo aikamme profeetta, Nobel-palkittu melkein Yhdysvaltain presidentti Albert Gore, jonka paljon puhutusta diaesityksestä brittiläinen tuomioistuin kuitenkin löysi taannoin yhdeksän vakavaa asiavirhettä ja kanadalainen tutkija Steve McIntyre tukijoineen tällä viikolla kymmenennen, jossa Gore käytti tunnetun ja jo moneen kertaan vääräksi todistetun lätkämailakäyrän perusteluna lätkämailakäyrää itseään, syyllistyen kehäpäätelmään.

Olisiko siis kuitenkin aiheellista olla turhaan hötkyilemättä ja tehdä sitä politiikkaa vakaasti harkiten ja kaikkiin todisteisiin ja näkökulmiin tutustuen? Kyseessä on kuitenkin paitsi koko ihmiskunnan tulevaisuus, myös ainoan maapallomme ja kaikkien muidenkin sillä elävien eläin- ja kasvilajien tulevaisuus.

Kansanedustaja Christina Gestrinin (RKP) ehdottama hehkulamppujen kieltäminen ei ole ympäristöystävällinen ratkaisu, erityisesti jos tilalle haetaan nk. energiansäästölamppuja eli perinteiseen hehkulamppukantaan sopivia pieniä loisteputkia. Energiansäästölamput ovat itseasiassa ongelmajätteitä sisältämänsä elohopean vuoksi. Lisäksi niiden valmistus kuluttaa enemmän energiaa ja raaka-aineita kuin hehkulamppujen. Ympäristöjärjestö GreenFree Finland ry:n mielestä siirtyminen hehkulampuista CFL-lamppuihin olisi jopa ympäristölle haitallista.

Jos keskimääräinen säännösten mukaan valmistettu CFL-energiansäästölamppu rikkoutuisi kesken käytön, elohopean ollessa höyrystyneenä lampun sisällä, kaasun tulisi levitä tehokkaasti lähes 17.000 kuutiometriin ilmaa, jotta sen pitoisuus alittaisi ihmisille vaarallisena pidetyn määrän. Vertailun vuoksi keskikokoisen kerrostalohuoneiston tilavuus on noin 200 kuutiota eli 85 kertaa liian vähän, jotta energiansäästölampun rikkoutuminen olisi turvallista. On siis selvää, että jos vanhoja energiansäästölamppuja ei hävitetä ongelmajätteinä vaan normaalin kotitalousjätteen seassa, tavallisella kaatopaikalla ei tarvitse olla montakaan rikkoutunutta lamppua, jotta koko kaatopaikka on vaarallinen.

Energiansäästölamppujen tuoma hyöty energiankulutuksessa on myös Suomen olosuhteissa erittäin kyseenalainen verrattuna esimerkiksi Australiaan, jossa hehkulamput on kielletty. Siinä missä Australiassa sisätiloja viilennetään ilmastointilaittein suuren osan vuodesta, Suomessa hehkulamput osallistuvat omalta osaltaan lämmitykseen, ja jos niitä luovutaan, muuta lämmitystä todennäköisesti lisätään vastaavasti. Erityisen selvää tämä on sähkölämmitteisissä taloissa, joissa on käytännössä lähes sama lämmitetäänkö pattereilla vai hehkulampuilla.

Lisäksi energiansäästölamput ovat moninkertaisesti kalliimpia kuin hehkulamput. Teoriassa niiden pitäisi kestää kauemmin kuin vastaava määrä hehkulamppuja, mutta monet kuluttajat ovat jo todenneet tämän väitteen vääräksi. Kansalaisten pakottaminen huomattavasti kalliimpiin vaihtoehtoihin voi siis olla jopa ympäristölle haitallista, koska ensinnäkin voidaan lähes varmasti arvioida, että joka ainut energiansäästölamppu ei päädy ongelmajätekierrätykseen, ja toisekseen kuluttajien ostovoiman heiketessä heidän mahdollisuutensa tehdä oikeasti ympäristöystävällisiä valintoja vähenevät.

GreenFree Finland ry:n yleisarvio kansanedustaja Gestrinin aloitteesta on seuraava: sillä ei ole myönteistä vaikutusta sen paremmin ympäristön tilaan kuin energian kulutukseenkaan, ilmastonmuutoksesta puhumattakaan. Itse asiassa elohopeariskien toteutuessa kotitalouksissa ja/tai kaatopaikoilla seuraukset ympäristölle ja ihmisille voivat olla jopa vakavammat.

Lisätietoja: GreenFree Finland ry, puheenjohtaja Pasi Matilainen, sähköposti etunimi.sukunimi.ei.roskapostia.kiitos@greenfree.fi, internet: www.greenfree.fi.

Lähteitä:

Greenpeace: Elohopean vaarat
http://www.greenpeace.org/usa/news/get-tested-for-mercury-contami

Wikipedia: Elohopeamyrkytys
http://fi.wikipedia.org/wiki/Elohopeamyrkytys

Junk Science: Light Bulb Lunacy
http://www.foxnews.com/story/0,2933,268747,00.html

Keskustelu: Ympäristöä pitäisi suojella energiansäästölampuilta
http://www.greenfree.fi/foorumi/viewtopic.php?t=37

• Sumgayit, Azerbaijan
• Linfen, China
• Tianying, China
• Sukinda, India
• Vapi, India
• La Oroya, Peru
• Dzerzhinsk, Russia
• Norilsk, Russia
• Chernobyl, Ukraine
• Kabwe, Zambia

Huomattavaa — mutta ei yllättävää — listassa on se, että listalla ei ole yhtään läntisen maailman maata. Itseasiassa länsimaat eivät ole päässeet edes kolmenkymmenen saastuneimman kärkeen. Kääntäen voidaan todeta, että kaikki listalla olevat paikat ovat alueilla, joissa yksityisomistusta ei juuri ole tai sitä ei kunnioiteta.

Sen lisäksi, että yksityisomistus lisää vaurautta, se on myös ympäristöystävällistä. Jos maanomistaja voi oikeusteitse periä korvauksia hänen maa-alueilleen tehdyistä ympäristörikoksista, on epätodennäköistä, että kukaan lähtisi edes koettamaan onneaan levittämälle saasteita kyseiselle maa-alueelle. Lisäksi maanomistajilla on kannustin olla itse saastuttamasta omia maitaan, koska se vähentäisi niiden arvoa. Vauraus puolestaan mahdollistaa ympäristön kehittämisen ja ympäristöystävällisten valintojen tekemisen. Muunmuassa siksi onkin monesti todettu että “Wealthier is healthier,” mikä koskee sekä ihmisiä että ympäristöä.

Lue lisää: Mises Blog ja Foundation for Economic Education: Why Socialism Causes Pollution.

PS. Ilmastonmuutokseen tämä liittyy siten, että koska ilmastonmuutoksen ehkäisemiseen tarkoitetut poliittiset toimenpiteet ovat kalliita, niin vauraus vähentyy (ja jopa yksityisomistukselle voidaan ajan myötä asettaa ilmastorajoitteita) ja sitä kautta ympäristön tila ennen pitkää heikentyy myös lännessä.

Raportin mukaan Kiinan rikkidioksidipäästöt (SO₂) kasvoivat vuosina 2000-04 jopa 13%, minkä vuoksi 10% päästövähennystavoitetta tarkkailuajanjaksolla ei saavutettu huolimatta 1990-luvun hyvistä päästövähennyksistä. Erityisillä kontrollialueillakin rikkipäästöt vähenivät vain 2% tavoitellun 20% sijasta. Samalla korkeahappoisista sateista (pH-arvo alle 4,5) kärsi vuonna 2004 jo 10% Kiinan kaupungeista, kun vuonna 2000 luku oli 2%. Joidenkin lähteiden mukaan happosateita (pH alle 5,6) esiintyi jopa kolmanneksella Kiinan pinta-alasta.

Happosateet syntyvät, kun poltetaan epäpuhtaita fossiilisia polttoaineita eikä suodateta poltosta syntyviä rikkidioksidia (SO₂) ja typen oksideja (NO_x). Sateen luonnollinenkin pH-arvo on hieman hapan, 5,6, joka aiheutuu ilmakehän luonnollisen hiilidioksidin (CO₂) liukenemisesta sateeseen laimeaksi hiilihapoksi. Happosateina pidetään tätä happamampia sateita, ja korkeahappoisina pH-arvoltaan alle 4,5 olevia sateita.

Rikki- ja typpipäästöjen ehkäiseminen on verrattain helppoa. Polttoaineita voidaan esimerkiksi puhdistaa epäpuhtauksista ennen polttamista. Lisäksi polttamisesta syntyviä pakokaasuja voidaan poistaa erilaisilla suodattimilla, kuten liikenteessä katalysaattoreilla. Joka tapauksessa näiden saasteiden vähentäminen ja jopa poistaminen on sekä helpompaa että hyödyllisempää kuin hiilidioksidiin kohdistuvat toimenpiteet, johon kansainvälinen paine kuitenkin valitettavasti Kiinankin kohdalla kohdistuu, koska Kiina on tällä hetkellä yksi maailman kahdesta suurimmasta hiilidioksidin tuottajasta Yhdysvaltojen ohella.

OECD:n raportti käsittelee myös muita Kiinan ympäristöongelmia, joten sen vapaasti saatavilla olevat tiivistelmä- ja johtopäätösosiot ovat suositeltavaa luettavaa asiasta kiinnostuneille.