Opin tuntemaan Richardin erittäin älykkäänä ja asiansa hallitsevana tutkijana kun hänelle vuonna 2006 myönnettiin Göteborgissa Chalmersin teknisen korkeakoulun tiloissa LEO-palkinto ennakkoluulottomasta tieteellisestä panoksesta ilmastotieteen saralla. Tilaisuudessa pidettiin useita esitelmiä, johon liittyvä materiaali löytyy klikkaamalla tästä

Hän on ahkerasti kirjoitellut ja pitänyt esitelmiä ilmastotieteestä. Viimeksi hän puhui 10.02.2010 Fermilabissä, joka on vuonna 1967 toimintansa aloittanut yhdysvaltalainen hiukkaslaboratorio lähellä Chicagoa. Olen hänen puheestaan laatinut lyhyen yhteenvedon mielestäni tärkeimmistä kohdista, eli miten “Riittävän usein toistettu oletus muuttuu totuudeksi..”

Lindzenin ehkä tärkein ilmastonmuutokseen liittyvä argumentti koskee ns. säteilypalautetta. IPCC edellyttää ilmastomalliennusteissaan, että hiilidioksidin heikko kasvihuonevaikutus (eli maapallon lämpötilaa kohottava) lisää ilmakehän tärkeimmän kasvihuonekaasun t.s. vesihöyryn pitoisuutta. Kaikki tutkijat myöntävät, että vesihöyry ja sen merkittävä pilviä muodostava ominaisuus, ovat ratkaisevia maapallon lämpötilan säätelijänä. Jotta mallit toimisivat vesihöyrylle on annettava positiivinen palaute arvo. Lindzen kollegoidensa kanssa taasen tukeutuu ankaran vertaisarvioinnin hyväksymiin tutkimuksiinsa, että vesihöyryllä on päinvastoin vähintään neutraali mutta todennäköisemmin voimakas negatiivinen (jäähdyttävä) palautevaikutus.

Tätä aihetta hän on käsitellyt jo aiemmin englanninkielisessä esityksessään: http://wattsupwiththat.com/2009/03/30/lindzen-on-negative-climate-feedback/#more-6661

YR MON GLOBE NH SH TROPICS
2009 1 0.213 0.418 0.009 -0.119
2009 2 0.220 0.557 -0.117 -0.091
2009 3 0.174 0.335 0.013 -0.198
2009 4 0.135 0.290 -0.020 -0.013
2009 5 0.102 0.109 0.094 -0.112
2009 6 0.022 -0.039 0.084 0.074
2009 7 0.414 0.188 0.640 0.479
2009 8 0.245 0.243 0.247 0.426
2009 9 0.502 0.571 0.433 0.596
2009 10 0.353 0.295 0.410 0.374
2009 11 0.504 0.443 0.565 0.482
2009 12 0.262 0.331 0.190 0.482
2010 1 0.630 0.809 0.451 0.677
2010 2 0.613 0.720 0.506 0.789

The global-average lower tropospheric temperature remained high, at +0.61 deg. C for February, 2010. This is about the same as January, which in our new Version 5.3 of the UAH dataset was +0.63 deg. C. February was second warmest in the 32-year record, behind Feb 1998 which was itself the second warmest of all months. The El Nino is still the dominant temperature signal; many people living in Northern Hemisphere temperate zones were still experiencing colder than average weather.

The new dataset version does not change the long-term trend in the dataset, nor does it yield revised record months; it does, however, reduce some of the month-to-month variability, which has been slowly increasing over time.

Version 5.3 accounts for the mismatch between the average seasonal cycle produced by the older MSU and the newer AMSU instruments. This affects the value of the individual monthly departures, but does not affect the year to year variations, and thus the overall trend remains the same.

Here is a comparison of v5.2 and v5.3 for global anomalies in lower tropospheric temperature.

YR MON v5.2 v5.3
2009 1 0.304 0.213
2009 2 0.347 0.220
2009 3 0.206 0.174
2009 4 0.090 0.135
2009 5 0.045 0.102
2009 6 0.003 0.022
2009 7 0.411 0.414
2009 8 0.229 0.245
2009 9 0.422 0.502
2009 10 0.286 0.353
2009 11 0.497 0.504
2009 12 0.288 0.262
2010 1 0.721 0.630
2010 2 0.740 0.613

trends since 11/78: +0.132 +0.132 deg. C per decade

The following discussion is provided by John Christy:
As discussed in our running technical comments last July, we have been looking at making an adjustment to the way the average seasonal cycle is removed from the newer AMSU instruments (since 1998) versus the older MSU instruments. At that time, others (e.g. Anthony Watts) brought to our attention the fact that UAH data tended to have some systematic peculiarities with specific months, e.g. February tended to be relatively warmer while September was relatively cooler in these comparisons with other datasets. In v5.2 of our dataset we relied considerably on the older MSUs to construct the average seasonal cycle used to calculated the monthly departures for the AMSU instruments. This created the peculiarities noted above. In v5.3 we have now limited this influence.

UPDATE: The following chart, which differences the v5.3 and v5.2 versions of the dataset clearly illustrates this spurious component to the seasonal cycle which has been removed:
TLT_GL_v.5.2_vs_v5.3

The adjustments are very minor in terms of climate as they impact the relative departures within the year, not the year-to-year variations. Since the errors are largest in February (almost 0.13 C), we believe that February is the appropriate month to introduce v5.3 where readers will see the differences most clearly. Note that there is no change in the long term trend as both v5.2 and v5.3 show +0.132 C/decade. All that happens is a redistribution of a fraction of the anomalies among the months. Indeed, with v5.3 as with v5.2, Jan 2010 is still the warmest January and February 2010 is the second warmest Feb behind Feb 1998 in the 32-year record.

For a more detailed discussion of this issue written last July, email John Christy at christy@nsstc.uah.edu for the document.

[NOTE: These satellite measurements are not calibrated to surface thermometer data in any way, but instead use on-board redundant precision platinum resistance thermometers (PRTs) carried on the satellite radiometers. The PRT's are individually calibrated in a laboratory before being installed in the instruments.]

Merentutkimusalus Aranda lähtee uudelle tutkimusmatkalle 8. maaliskuuta. Arandan jäämatkalla tutkitaan merijään dynamiikkaa ja jään fysikaalisia ominaisuuksia, merijään ja meren rajakerroksen dynamiikkaa sekä merijään eliöstöä. Matkalla on tarkoitus tutkia erityisesti jäiden puristavuutta. Tutkimuslaitokset ja laivanvarustamot käynnistivät syyskuussa nelivuotisen Safewin-projektin, jonka tavoitteena on tutkia jäiden puristavuutta erityisesti Suomenlahdella. Tavoitteena on rakentaa ennustejärjestelmä, joka varoittaa laivaliikennettä tällaisista olosuhteista.

Tavoitteena luoda jäiden puristavuuden ennustejärjestelmä
Arandan matkan aikana tehdään erilaisia kenttämittauksia jäiden puristusvoimaan liittyen. Näiden havaintojen pohjalta muodostetaan fysikaalinen malli puristavuudesta, joka lisätään Ilmatieteen laitoksen muihin ennustemalleihin. Ennusteiden avulla laivat voivat välttää liikennettä jäiden puristuksen kannalta huonoissa olosuhteissa.
- Tietyissä tilanteissa jääkentässä esiintyy niin suurta puristusta että jopa voimakkaimmilla aluksilla on suuria vaikeuksia edetä jäissä. Tänä talvena olosuhteet ovat sellaiset, että useat heikkotehoisemmat alukset ovat juuttuneet kiinni jäihin, toteaa Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Jari Haapala.

- Hankkeessa ollaan rakentamassa ennustejärjestelmää ennen kaikkea Suomenlahdelle, jossa liikkuu talvisin huomattava määrä öljytankkereita. Vaikka jäätalvet leudontuvat ilmastonmuutoksen myötä, tällaisia puristustilanteita voi sattua edelleen jäiden liikkuessa enemmän juuri leutoina talvina. Tällaiset tilanteet ovat harvinaisia, mutta laivaliikenteen turvallisuuden ja sujuvuuden kannalta merkittäviä, Jari Haapala kertoo. Jäiden puristavuutta ei ole aikaisemmin tutkittu Itämerellä ja muuallakin maailmassa ilmiö tunnetaan huonosti. Ilmatieteen laitos tuo projektiin sää- ja jääosaamista ja hanketta koordinoi Aalto yliopiston Meritekniikan tutkimusryhmä.

Merijään eliöstö toinen matkan tutkimuskohde
Matkalla tutkitaan myös merijäässä elävien bakteerien, levien ja alkueliöiden ekologiaa. Erityisesti tutkitaan niiden yhteyttämiskykyä ja sitä, millä tehokkuudella ne pystyvät sitomaan ilmakehästä hiilidioksidia. Tällä matkalla tehdään valo- ja tuotantomittauksia sekä kerätään DNA- ja solunäytteitä mikrobilajistosta ja niiden pigmenttirakenteesta. Näiden tulosten avulla voidaan arvioida jääpeitteen merkitystä Itämeren vuotuisessa tuotannossa.

Arandan matka suuntautuu Itäiselle Suomenlahdelle. Matkalle osallistuu kaikkiaan 25 tutkijaa Suomesta, Saksasta, Ranskasta, Kanadasta ja Japanista. Suomalaiset tutkijat tulevat Ilmatieteen laitoksesta, Suomen ympäristökeskuksesta ja Helsingin yliopistosta sekä Aalto yliopistosta. Aranda palaa takaisin Helsinkiin 18. maaliskuuta.

Lisätietoja:
Jäiden puristavuus:
Ilmatieteen laitos
Arandan matkanjohtaja, erikoistutkija Jari Haapala, (09) 1929 6406

Merijään ekosysteemitutkimukset:
SYKE, tutkija Janne-Markus Rintala, puh. 040 182 3313

Ilmatieteen laitoksen tiedotteet ovat saatavilla myös RSS-syötteenä osoitteesta http://fmi.fi/rss.xml.

Eräs merkittävimmistä pienhiukkaslähteistä on niiden muodostuminen ilmakehässä kaasu-hiukkas -muuntuman seurauksena. Yleisesti tiedetään, että hiukkasten syntyyn liittyvät rikkihappomolekyylit. Kuitenkaan rikkihapon osuutta hiukkasmuodostukseen ei ole laboratoriokokein pystytty osoittamaan, vaan erilaiset laboratoriomittaukset ovat antaneet pääsääntöisesti yli miljoonakertaisesti liian pieniä muodostumisnopeuksia. Tätä ns. rikkihappomysteeriä on yritetty ratkaista useilla eri tavoilla. Nyt Helsingin yliopiston tutkijoiden johtama kansainvälinen ryhmä on ratkaissut tämän mysteerin ja samalla todistanut, että rikkihappo on tärkein ilmakehän uusien hiukkasten syntymiseen vaikuttava aine.
Tutkimus tehtiin käyttäen kahta eri virtauskammiota, joista toinen on Ilmatieteen laitoksen kammio. Avain mysteerin ratkaisemiseen on ollut se, että juuri syntyneet hiukkaset mitattiin uudella Helsingin yliopistossa kehitetyllä hiukkaslaskurilla, joka pystyy mittamaan yli kaksi kertaa pienempiä aerosolihiukkasia kuin aiemmat hiukkaslaskurit. Tällä uudella laitteella pystytään mittamaan juuri syntyneiden hiukkasten lukumäärä ja lukumäärän vaihtelu. Varhaisemmilla laitteilla tätä ei pystytty tekemään, vaan hiukkasten piti ensin kasvaa massaltaan jopa yli kymmenkertaiseksi. Tähän tarvittava kasvuaika pienillä rikkihappopitoisuuksilla on useissa vanhoissa mittauksissa ollut liian pitkä todellisen muodostumisnopeuden havaitsemiseksi.

Tutkimuksessa on myös ensimmäistä kertaa pystytty laboratorio-oloissa toistamaan ilmakehässä havaitut hiukkasten syntynopeudet ilmakehässä havaituilla rikkihappopitoisuuksilla. Ilmakehän rikkihappopitoisuudet ovat tyypillisesti miljoonasta kymmeneen miljoonaan molekyyliin kuutiosenttimetrissä. Tämä on alle tuhannesmiljardisosa ilmakehän molekyylien kokonaislukumäärästä. Rikkihappopitoisuudet mitattiin kemialliseen ionisaatioon perustuvalla massaspektrometrilla.

Aerosolit vaikuttavat Maan säteilytasapainoon suoraan heijastamalla ja absorboimalla auringon valoa sekä toimimalla pilvien tiivistymisytiminä. Toisin kuin kasvihuonekaasuilla, ilmakehän pienhiukkasilla oletetaan olevan globaalia ilmastoa viilentävä vaikutus. Ilmastonmuutoksen kannalta tärkeimmät pienhiukkasten ominaisuudet ovat hiukkasten koko, lukumäärä, kemiallinen koostumus ja optiset ominaisuudet, sekä näiden ominaisuuksien ajallinen ja paikallinen vaihtelu. Ilmakehässä olevat hiukkaset voivat olla ihmisen toiminnan, kuten polttamisen, sinne tuottamia. Myös kasvillisuuden tuottamat höyryt osallistuvat pienhiukkasten syntyyn.

Lisätietoja:
Ilmatieteen laitos:
Tutkija Antti Hyvärinen, p. (09) 1929 5444
Helsingin yliopisto:
Tutkija Mikko Sipilä, p. 040 709 3103
Professori Markku Kulmala, p. 040 596 2311

Science, The Role of Sulphuric Acid in Atmospheric Nucleation:
Mikko Sipilä, Torsten Berndt, Tuukka Petäjä, David Brus, Joonas Vanhanen, Frank Stratmann, Johanna Patokoski, Roy L. Mauldin III, Antti-Pekka Hyvärinen, Heikki Lihavainen, Markku Kulmala (2010)

Ilmatieteen laitoksen tiedotteet ovat saatavilla myös RSS-syötteenä osoitteesta http://fmi.fi/rss.xml.