Harry kirjoitti:Juakola on ihan oikeassa tästä "kinastelusta". Ei ole kysymys siitä vaikuttaako klooriyhdisteen otsoniin vai ei. Kysymys on siitä kuinka paljon!
No onko kellään lähdeviitettä huippujulkaisuihin joissa tuota määrää pähkäillään?
Ei tarvita lähdeviitteitä. Sisälukutaitoinen pärjää.
"Huippu" julkaisuissa ei paljon pähkäillä vaan niissa yritetaan esitta perusteluja omalle hypoteesille.[/quote][/quote]
Onko tästä asiasta tutkijoiden piirissä siis jotakin epävarmuutta, vai ymmärretäänkö asiat hyvin? Perustelut lähdeviitteinä kiitos. Kysyn tätä siksi ettei olisi ensimmäinen kerta kun ilmastoaiheessa väännetään tikusta asiaa ja yritetään nähdä epäselvyyksiä siellä missä niitä ei ole.
Sinä kysyt viitteitä aina kun et muuta keksi. Annoin jo: KVG osoite otsonikato.
Tällä hetkellä Richard McKenzie (uusi zeelanti) ihmettelee antarktisen otsoniaukkoa joka on kasvanut räjähdysmäisesti vaikka CFC yhdisteen eivät ole lisääntyneet lähes ollenkaan. Tämmöiset jutut aiheutta funtsimista.
Entäs se yläilmakehän lämpötila jonka vaikutus oli huima?
Tällä kertaa pidettiin pitka kylmä jakso syypäänä otsoniaukon syntyyn (kun ei muutakaan keksitä, varsinkin jos ne tärkeät CFC yhdisteet ei lisäänny kun niitten pitäis).
Siis häh, kylmän vaikutushan tunnetaan, joten mihin tarvitaan muita selityksiä? Kerro nyt pliis huippuviittein missä ne epävarmuudet ovat, jos ovat.
Sama osoite kun äsken.
Ilmeisesti ne ilkeät klooriyhdisteet ovat jollain tavalla riippuvaisia lämpötilasta (sekä auringon UV-säteilystä ja tie mistä) ja lisäksi siitä kuinka pitkäaikainen lämpö- tai kylmäjakso on. Tämä kaikki mielestäni osoitta kuinka puuttelinen tietomme on.
Nyt en ymmärrä ollenkaan miksi lämpötilan vaikutus osoittaa tietomme puutteelliseksi.[/quote]
En minäkään.
Lisäys 6.10 kirjoittamaani. Näihin huippu-huipputiedemiehiin ei aina kannata satsata viimeistä lanttiaan.
Sitatti HAAREZ.COM tänään:
However, despite the success in repeating the experiment in several labs, only a few scientists accepted the thesis of pentagonal symmetry. Leading scientists rejected Shechtman's conclusions, and towering above all of them was Linus Pauling, the only person ever to have been awarded the Nobel Prize twice on his own, once for chemistry and once for peace, and considered one of the most important chemists of the 20th century. The issue of quasiperiodic crystals continued to exercise him from the moment the article was published in 1984 until his death a decade later.
"There are tens of thousands of chemists in the United States, and Pauling was their star," Shechtman notes. "He would open the conferences of the American Chemical Society, and quasiperiodic crystals were always his topic. I attended one of the conferences, at Stanford. Thousands of people were there, and he attacked me. He would stand on those platforms and declare, 'Danny Shechtman is talking nonsense. There is no such thing as quasicrystals, only quasi-scientists.'