Ilmastofoorumi – ihmisen ja ympäristön puolesta

Kirkon tiedotuskeskuksessa verkkoviestintäpäällikkö Lari Lohikoski, joka omien sanojensa mukaan pitää itseään kaikkien alojen asiantuntijana, sai julkaistuksi 14.3.2016 Suomen Kuvalehdessä kirjoituksen ”Mistä valtamedia oikeasti vaikenee?”. Seuraavassa siitä lainauksia ja niiden kommentointia kauniina maaliskuun iltapäivänä.

Lohikoski tarkoittaa viime helmikuun globaalia pintalämpötilan anomaliaa ja vahvistaa sanomaansa viereisellä kuvalla. Mutta olivatko suurimmat mediat asiasta hiljaa kuten SK:n jutussa väitetään? Googlaamalla löysin alle minuutissa jutut Helsingin Sanomista, MTV3:sta, Kansan Uutisista ja Talouselämästä. Nuo artikkelit julkaistiin 14.3. – siis pari päivää tuon Nasan graafin julkaisemisen jälkeen. Vaikka Yle ei uutisoinut suoraan uutista viereisestä kuvasta, se on pitänyt asiaa esillä vaikkapa tällä 8.3. julkaistulla ja monilla muilla jutuillaan. Ilmastorealismia-blogikin – vaikka se ei ehkä valtamediaan kuulu – julkaisi bloggauksen asiasta jo 10 päivää ennen Lohikoskea.

Minä en ole Lohikosken lailla kaikkien alojen asiantuntija, mutta muistelen rippikoulussa joskus 1970-luvun alussa opetelleeni 10 käskyä, joista kahdeksannessa todetaan seuraavaa: ”Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.” Toisen Mooseksen kirjan 23. luvun 1. jakeessa todetaan lisäksi: ”Älä levitä perättömiä huhuja äläkä suostu auttamaan väärintekijää todistamalla vilpillisesti hänen hyväkseen.” Mielestäni Lohikosken väittämä ”käsittämättömästä hiljaisuudesta” ei ole oikeaa todistusta.

Kuva 2: RSS-sarjan alemman troposfäärin globaalit kuukausikeskilämpötilat Kelvin-asteina. Viimeisinä oikealla viime tammi- ja helmikuun lämpötilat.

Hmm… Kävin tarkistamassa satelliittihavaintoihin perustuvasta hyvin arvostetusta ja tarkasta RSS-aikasarjasta alemman troposfäärin kuukausittaiset lämpötilat. Viime helmikuu oli toki lämpimin tuossa helmikuiden sarjassa – 0,85 astetta vuosien 1979-2016 keskiarvoa korkeampi, mutta sarjasta löysin 237 lämpimämpää kuukautta. Ennätyslämmintä oli vuoden 1998 El Nino –vuoden heinäkuussa, joka oli 2,4 astetta viime helmikuuta lämpimämpi. Siis mikä lämpöraja rikottiin, ja mitä sillä oli tekemistä Pariisin kokouksen kanssa?

Kuva 3: Globaali maanpinnan keskilämpötila viimeisen 4,6 miljardin vuoden aikana noin suurinpiirtein.

Kuulostaa niin kohtalokkaalta, kun käytetään ilmaisua ”ei koskaan ole tapahtunut”. Paleoklimatologian keinoin on selvitetty, että globaali ilmastomme on ollut jopa kahdeksan astetta nykyistä lämpimämpi pääosan maapallon olemassaolon ajasta, kuten viereinen kuva kertoo. Elämä on yleensä kärsinyt sukupuuttoaaltoja juuri kylminä jaksoina, jollaisina pleistoseeni ja nykyinen holoseenimme ovat näyttäytyneet, ja lämpiminä se on kukoistanut. Tiede muuten on tästä jokseenkin yksimielinen. Olisiko Lohikosken edellisessä lauseessa siis liioittelua?

Kuva 4: RSS-sarjan arktisen alueen alemman troposfäärin kuukausikeskilämpötilat Kelvin-asteina. Viimeisinä oikealla viime tammi- ja helmikuun lämpötilat.

RSS-sarjan mukaan napapiirin pohjoispuolisen arktisen alueen alemman troposfäärin tammikuu oli keskilämpötilaltaan -28,8 °C, mikä oli 3,8 astetta vuosien 1979-2016 tammikuiden keskiarvoa lämpimämpi. Ennätyshän sekin oli Arktikaa koskevien satelliittimittausten tammikuiden 37-vuotisessa sarjassa, mutta en noita lukuja kovin huolestuttavan lämpiminä voi pitää. Lisäksi olen 100-prosenttisen varma siitä, että arktinen alue on joskus aiemmin ollut paljon viime tammikuuta lämpimämpi, joskaan en voi sitä instrumenttimittauksin todistaa. Mutta eipä Lohikoskikaan voi päinvastaista todistella.

Lohikoski sekoittaa täydellisesti pitkäaikaiset lämpötilakeskiarvot, päiväkohtaiset poikkeamat ja jopa maantieteen lainatessaan Slate-verkkojulkaisussa kolumnistina toimivaa ilmastopanikoijaa tai –poliitikkoa, Eric Holthausia. Voivatko asiat mennä enää sekaisemmin kuin kaikkien asioiden asiantuntijalla?

Lohikosken tekstiä ei oikeastaan jaksaisi lukea pidemmälle, sillä johdannossa ei ole ollut muuta kuin valheita ja tahallisia tai tahattomia väärinkäsityksiä ja käsitesekaannuksia. Mutta jatketaan kuitenkin vielä muutamilla otteilla.

Kuva 5: Eero Järnefeltin maalaus Raatajat rahanalaiset on mainio kuvaus hiilineutraalista yhteiskunnasta, vaikka homma ei lopulta ihan CO2-neutraalia taida olla, kuten ei elämä yleensäkään.

Olen aika lailla eri mieltä asian uhkaavuudesta, mutta siitähän me todella puhumme vähän. Miksihän? Esimerkiksi, mitä tapahtuisi, jos huomenna päättäisimme heittäytyä hiilidioksidipäästöttömiksi? Kukaan ei lähtisi autolla töihin, sähköntuotanto ajettaisiin alas vesi-, tuuli- ja aurinkovoimaloita lukuun ottamatta, sulkisimme sähköpulassa tehtaamme ja kauppamme, kotona lämmittäisimme puuperäisillä polttoaineilla, seurustelisimme kyläkaivolla vettä kotiin hakiessamme, lento- ja laivaliikenne lopetettaisiin jne. Sitten kehittelisimme uusia teknologioita kylmässä ja päreliekin valossa vähän samaan malliin kuin esivanhempamme joskus satoja vuosia sitten siinä sivussa kalastellen, karjaa hoidellen ja käsin kylvämistä odotellen loppukevään koittaessa. Voi, kun joku vihreä toimittaja kirjoittaisi juttusarjan nopeasta transformaatiosta hiilineutraaliin yhteiskuntaan! Olen varma, että siitä tulisi lukuelämys. Mutta vielä sellaista ei ole nähty ainakaan valtamediassa.

Niin, ilman tehokasta energiantuotantoa elämänmuotomme kestävyys olisi epäilemättä koetuksella.

Teknologioiden kehittymisestä en osaa sanoa muuta kuin rohkaisevaa, kun asiaa katson vaikkapa viimeisen 100 vuoden perspektiivillä. En usko kehityksen hidastuvan tulevina vuosikymmeninä, joiden kuluessa vaikkapa energiatekniikan puolella voimme nähdä jotain sellaista, mistä emme osaa tänään vielä edes uneksia – aivan kuten vanhempamme ja isovanhempamme 1900-luvun aikana. Nykyisten ”puhtaiden” energiateknologioiden, kuten PV-aurinkovoiman ja tuulivoiman, tiedämme olevan niin kalliita, tehottomia ja puutteellisia, että ne eivät markkinaehtoisesti kelpaa käyttöön missään. Väittäisin niiden käyttöönoton vain hidastavan puhtaampien ja tehokkaampien teknologioiden markkinoille tuloa. Mutta hätä ei ehkä olekaan kovin suuri.

Kuva 6: Mallinnusten lämpötilat eroavat mitatuista lämpötiloista. Mitatut lämpötilat sinisellä ja vihreällä.

Olen tutkinut melkoisesti ilmastomallinnusten tuloksia ja verrannut niitä ilmakehän toteutuneisiin muutoksiin. Niiden mukaan sillä, että me Suomessa tai vaikka koko Euroopassa tekisimme aiemmin kuvaamani elämäntapamuutoksen ja samalla melkoisen väestöpuhdistuksen, ei olisi mitattavissa olevaa vaikutusta planeetan lämpötilaan ainakaan seuraavan 100 vuoden aikana. Näin siis, jos ilmastomallinnukset olisivat oikeassa. Tästä pääosa ihan oikeistakin ilmastotutkijoista lienee kanssani samaa mieltä.

Mutta hullummaksi asia menee, kun mallinnuksia tutkitaan toteutuneeseen lämpötilakehitykseen. Valitettavasti mallinnustulokset ovat toistaiseksi osoittautuneet ennustekyvyttömiksi, kuten viereinen tohtori Christyn vertailukuva osoittaa. Ja ilman noita ennustekyvyttömiä mallinnustuloksia meillä ei ole tieteen puolelta mitään muuta, joka osoittaisi katastrofin olevan ovella, etupihalla tai edes samalla planeetalla. Tästä katastrofiuutisista elävä valtamedia on tosiaan ollut hiirenhiljaa muutamaa MOT-ohjelmaa lukuun ottamatta.

Kuva 7

Voihan jeesusmaaria sentään, mikä tieteellinen auktoriteetti nyt kaiken alkusekoilun jälkeen kaivettiin esiin! Itse katolinen kirkko, jonka ansiot pannukakkumaan ja maakeskeisen luomakunnan puolustajana, aidon tutkimuksen vainoajana, omanlaisen moraalinsa vartijana, sotien ja vainojen lietsojana tunnetaan historiankirjoituksesta hyvin. En minä kiistä, etteivätkö paavit ja kirkot olisi välillä tehneet hyvääkin, mutta Laudato Si –teksti ei kyllä ole terävimmästä päästä, ja siinä avustanutta ryhmää pitäisi kutsua monitieteellisen sijaan monipoliittiseksi tai –panikoivaksi.

Aina vaan menee hämmästyttävämmäksi. Nyt tuli ensimmäinen kappale, josta olen samaa mieltä viimeistä sivulausetta lukuun ottamatta. Tosin sen edestä puuttuu pilkku. No pilkuista viis, mutta todellakin elämäntapamme kehittyminen, äärimmäisen köyhyyden katoaminen, kaksinkertaistunut elinikämme ja monet muut tärkeät asiat ovat pitkälti johtuneet siitä, että olemme hiljattain oppineet vapauttamaan hyötykäyttöön vuosimiljoonien aikana maaperään varastoitunutta aurinkoenergiaa. Meillä länsimaissa on jo nyt hyvä elää ja aikanaan kuolla, mutta kehitysmaissa on vielä satoja miljoonia ihmisiä, joista osaa kerrallaan koetetaan paikallisin toimin nostaa puutteesta ja muusta äärimmäisestä kurjuudesta. Ilman fossiilista aurinkoenergiaa se ei ole mahdollista tänä päivänä. Meidänkin tukemme noille ponnistuksille riippuvat vielä pitkään kyvystämme muuntaa ja siirtää energiaa edullisesti. Tästäkin aika harvoin puhutaan vihreän agendan läpilyömässä lehdistössämme.

Jaahas, kaiken sekoilun tarkoituksena olikin tiedottaa Ekopaasto-kampanjasta, josta yhden bloggauksen kirjoitin pari vuotta sitten. Ihmettelin, miksi evankelisluterilainen kirkkomme on ottanut hiilidioksidin sielunvihollisen tai uuden uskon korvikkeeksi. Kysehän on vanhan kristillisen käsityksen mukaan luojan luomien kolmen atomin, yhden hiilen ja kahden hapen, muodostamasta molekyylistä, jota itse luonto työntää ilmakehäämme 30 – 50 kertaa enemmän verrattuna ihmiskuntaan. Kun lisäksi tiedämme tuon CO2-molekyylin olevan ravintoketjun alkupäässä – sehän on kasvien ruokaa – ja välttämätön elämän perusedellytys, tuntuu valtakirkkomme periaatteellisesti jyrkkä suhtautuminen siihen kovin kummalliselta.

En tietenkään vastusta energian säästöä enkä turhanpäiväisen kulutuksen hillintää. Ne ovat järkeviä pyrkimyksiä niin luonnonsuojelun yleisten tavoitteiden nimissä kuin myös taloudellisesti. Tämä pätee niin makrotaloustasolla kuin yksittäisen ihmisen kukkarossa. En siis vastusta myöskään ekopaastokampanjaa. Päinvastoin toivotan sille menestystä. Mutta kirkon työntekijöiltä toivoisin rehellisyyttä ja elämistä oppien mukaan.

Elämäntapamuutosten lisäksi meidän pitää kuitenkin myös pitää itse asiasta meteliä. Vaikeista ja elintärkeistä asioista ei saa vaieta.