Eilen katselin Björn Lomborgin esitelmän, jonka hän piti jokin aika sitten Englannissa. Vaikka Björn uskoo ihmisen aiheuttavan ilmaston lämpenemistä, hän torpedoi erittäin ansiokkaasti niin päästökaupat kuin yritykset hillitä väitettyä lämpenemistä kalliina ja hyödyttöminä. Hänen englannin kielensä on erittäin selkeätä, joten uskon, että kouluenglannilla saa hänen viestistään selvää.

Itse pidin esitelmän ilmastonmuutokseen liittyvästä tieteestä, jonka kuvamateriaali löytyy: http://www.kolumbus.fi/boris.winterhalter/Foorumi2010esi.pdf . Katsokaa, lukekaa ja kommentoikaa.

Esitelmät videoitiin ja nyt ne ovat kuultavissa. Oma esitelmäni ja linkit Matin ja Pasin esitelmiin löytyvät:http://vimeo.com/12616202

Kaksi vuotta sitten hän julkaisi erinomaisen kirjan “Climate Confusion” jossa hän pohdiskelee miten ilmaston lämpenemiseen liittyvä hysteria tuottaa huonoa tiedettä, sekoilevia poliitikkoja ja virheellisiä päätöksiä, joista ainakin köyhät kärsivät.

Häneltä on 20.4.2010 ilmestynyt uusi kirja “The Great Global Warming Blunder: How Mother Nature Fooled the World s Top Climate Scientists”, eli “Ilmaston lämpenemisen suuri harha: Miten luontoäiti veti maailman huippuilmastotutkijoita höplästä”.

Spencer kertoo uudesta kirjastaan seuraavaa:

Puolet kirjasta kertoo kohta julkistettavasta vertaisarvioidusta tutkimuksesta, jossa osoitamme, että viimeisten vuosikymmenten aikainen ilmaston lämpeneminen johtuu pääasiallisesti ilmastojärjestelmän omista luonnollisista tapahtumista – ei siis fossiilisista polttoaineista vapautuneen hiilidioksidin aiheuttamana.

Uskokaa tai älkää, mutta menneiden vuosikymmenten lämpenemiseen liittyviä luonnollisia syitä ei ole ilmastotutkijoiden toimesta edes vakavasti yritetty selittää. Tämä mahdollisuus on jätetty huomiotta, koska tutkijoilla ei ole käsitystä mikä olisi voinut aiheuttaa lämpenemisen.

Ilmastotutkijat näyttävät olevan likinäköisiä. He kuvittelevat, että maapallon lämpötilaa voi muuttaa vain ulkoinen [luonnon omaan järjestelmään kuulumaton] pakote. Muutokset auringon säteilytehossa tai suuret tulivuoripurkauksen olisivat tällaisia ilmastojärjestelmän normaalien tapahtumien ulkopuolisia tekijöitä.

Matkustaessani olen havainnut, että ihmisillä on kyllä luontainen kyky hyväksyä ajatus ilmaston luonnollisesta vaihtelusta., mutta ilmastoasiantuntijoilta tämä kyky puuttuu ja siksi he torjuvat ajatuksen. Siksi olen suunnannut tämän kirjani tavallisille ihmisille. Ilmastoa ammatikseen tutkiva yhteisö valitsi jo kauan sitten väärän tiehaaran ja pahoin pelkään, että heidän on liian myöhäistä kääntyä takaisin.

LUONNON OMA AURINKOVARJO: PILVET

On itsestään selvää, että ilmasto lämpenee luontaisesti jos ilmakehän tai merten virtauskuvioissa tapahtuu sellaisia pieniä muutoksia, joiden seurauksena pilvipeite vähenee 1% tai 2%. Pilvet ovat maapallon aurinkovarjoja ja jos pilvipeite jostakin syystä muuttuu myös maapallon lämpötila. Se joko lämpenee tai jäähtyy.

Miten on mahdollista, että asiantuntijat eivät ole tällaista yksinkertaista selitystä huomanneet. Siksi, että he ovat vakuuttaneet itselleen, että vain lämpötilanmuutos voi aiheuttaa muutoksen pilvipeitteessä eikä päinvastoin. Kyseessä on syy-yhteyksien mieltäminen eivätkä he ole siksi tulleet ajatelleeksi, että muutos pilvipeitteessä voisi vaikuttaa lämpötilaan.

Asiantuntijoilta ovat syy ja yhteys vain menneet sekaisin havainnoidessaan pilvisyyden ja lämpötilojen keskinäistä vaihtelua. Kirja paljastaa yksinkertaisen tavan todeta satelliittihavaintojen avulla maapallon keskilämpötilan ja pilvipeitteisyyden välisen syy-yhteyden suunta. Tämä uusi työkalu tulee täysin muuttamaan käsitystämme ilmastojärjestelmästä.

Kirjani tarttuu myös toiseen suureen virheeseen, joka syntyy, kun jätetään pilvisyyden vaikutus lämpötilaan huomiotta: siitä syntyy harhakuva ilmastojärjestelmän suuresta muutosherkkyydestä. Asiantuntijat väittävät, että, koska ilmastojärjestelmämme on hyvin herkkä, niin hiilidioksidipäästömme riittävät selittämään maapallomme lämpenemisen. Muita syitä ei siis tarvita.

Kirjassa osoitan, että asiantuntijat ovat syyllistyneet kehäpäätelmään. Oikein tulkittuina satelliittihavaintomme osoittavat todellisuudessa, että järjestelmä on hyvin epäherkkä. Epäherkkä ilmastojärjestelmä tarkoittaa, että luonto tuskin välittää matkustatko lentäen tai montako hampurilaista tai pihviä syöt.

HIILIDIOKSIDI: YSTÄVÄ VAI VIHOLLINEN?

Väite, että fossiilisten polttoaineiden käytöstä johtuva ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden lisääntyminen olisi syynä maapallon lämpenemiselle, osoittautuu perustuvan korkeintaan heikkoon aihetodisteeseen. Se on osittain oire meidän hyvin alkeellisesta ymmärryksestämme ilmastojärjestelmän toiminnasta.

Ennustan, että ilmaston lämpenemistä estäväksi lääkkeeksi ehdotettu kasvihuonekaasu-päästöjen vähentäminen osoittautuu jonakin päivänä yhtä vanhentuneeksi kuin iilimatojen käyttö ihmisten sairauksien hoidossa.

Siitä huolimatta, että tietomme muuttuu [paranee] koko ajan, on aivan ilmeistä, että poliitikot eivät anna pikku asioiden kuten faktojen asettua suunnitelmiensa esteeksi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa juuri julkistettu (19 huhtikuuta) luonnos uudeksi ilmastonmuutosraportiksi kertoo: “Maapallon lämpeneminen on kiistämätön ja etupäässä ihmisen aiheuttama… Maapallon keskilämpötila on noussut viimeisten 50 vuoden aikana. Tämä havaittu lämpeneminen johtuu lähinnä ihmisperäisistä lämpöä pidättävistä kaasupäästöistä.”

Havaitaan, että lakeja säätävä juna lähti asemalta jo vuosia sitten eikä sitä hidasta mikään uusi tieto sen kiitäessä kohti lopullista päämääräänsä: kasvihuonekaasupäästöjen pakonomainen vähentäminen.

Kirjassani painotan, että tutkijoiden tulisi rohkeasti myöntää ilmakehän CO2-pitoisuuden lisäämisen olevan hyvä asia. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on hämmästyttävän alhainen vaikka tiedämme, että CO2 on Maan elämälle välttämätön kaasu. Me tiedämme, että luonto syö puolet siitä mitä ihmiskunta tuottaa, riippumatta siitä paljonko sitä tuotamme. Onkin siksi loogista ajatella, että luonto – elämä maapallolla – kärsii CO2-puutteesta.

Toivon, että nyt esittämäni antaa jonkinlaisen mielikuvan uuden kirjani tärkeimmistä teemoista. Kuvittelen, että kirjani on omiaan selvittämään maapallon lämpenemiseen liittyvät tieteelliset erimielisyydet.

Opin tuntemaan Richardin erittäin älykkäänä ja asiansa hallitsevana tutkijana kun hänelle vuonna 2006 myönnettiin Göteborgissa Chalmersin teknisen korkeakoulun tiloissa LEO-palkinto ennakkoluulottomasta tieteellisestä panoksesta ilmastotieteen saralla. Tilaisuudessa pidettiin useita esitelmiä, johon liittyvä materiaali löytyy klikkaamalla tästä

Hän on ahkerasti kirjoitellut ja pitänyt esitelmiä ilmastotieteestä. Viimeksi hän puhui 10.02.2010 Fermilabissä, joka on vuonna 1967 toimintansa aloittanut yhdysvaltalainen hiukkaslaboratorio lähellä Chicagoa. Olen hänen puheestaan laatinut lyhyen yhteenvedon mielestäni tärkeimmistä kohdista, eli miten “Riittävän usein toistettu oletus muuttuu totuudeksi..”

Lindzenin ehkä tärkein ilmastonmuutokseen liittyvä argumentti koskee ns. säteilypalautetta. IPCC edellyttää ilmastomalliennusteissaan, että hiilidioksidin heikko kasvihuonevaikutus (eli maapallon lämpötilaa kohottava) lisää ilmakehän tärkeimmän kasvihuonekaasun t.s. vesihöyryn pitoisuutta. Kaikki tutkijat myöntävät, että vesihöyry ja sen merkittävä pilviä muodostava ominaisuus, ovat ratkaisevia maapallon lämpötilan säätelijänä. Jotta mallit toimisivat vesihöyrylle on annettava positiivinen palaute arvo. Lindzen kollegoidensa kanssa taasen tukeutuu ankaran vertaisarvioinnin hyväksymiin tutkimuksiinsa, että vesihöyryllä on päinvastoin vähintään neutraali mutta todennäköisemmin voimakas negatiivinen (jäähdyttävä) palautevaikutus.

Tätä aihetta hän on käsitellyt jo aiemmin englanninkielisessä esityksessään: http://wattsupwiththat.com/2009/03/30/lindzen-on-negative-climate-feedback/#more-6661

Omassa tekstissään Spencer toteaa suunnilleen: Koko ilmasto-ongelma häviää kun myönnämme, että emme tunne kaikkia ilmaston vaihteluun vaikuttavia luonnollisia pakotteita. Mitä useampia luonnollisia pakotteita tunnistamme, sitä vähemmän huolta on ihmisen aiheuttamaksi väitetystä ilmaston lämpenemisestä.

Jo pelkästään Itämeren pohjakerrostumat kertovat hyvinkin nopeista jääkauden jälkeisistä ilmastonmuutoksista. Yhtenä esimerkkinä on hyvin lämpimiin pintavesiin liittyvät erittäin voimakkaat sinileväkukinnot keskiajan lämpökaudella.

Suomen geologisen seuran jäsenlehdessä Geologissa onkin vuosien varrella ollut useita aiheeseen liittyviä kirjoituksia. Viime vuoden Geologissa oli seuraavat kirjoitukset:
Jari Holopainen: Voiko geologi olla ilmastonmuutoksen asiantuntija?
Boris Winterhalter: Ilmastonmuutoksen monet totuudet.
Keijo Nenonen: Öljy loppuu, ilmasto muuttuu – oletko valmis?
Jari Holopainen: Ilmasto muuttui, mitä tekee geologi?

Itse olen lähettänyt lehden toimitukseen kirjoituksen “Onko ilmastonmuutoksella pelottelu menettämässä otettaan?”. Löytyy oheisesta liitteestä:Pelottelu ilmastonmuutoksella

Tilanteesta tuskastuneena lähetin 13.1.2010 Tieteentiedotus ry:n sihteerille alla olevan kirjeen, jossa valotan tätä epäkohtaa. Valitettavasti hän ei ole vastannut.

Hyvä Heikki Holopainen

Kunnioittaen
Boris Winterhalter

Havajilla maaliskuussa 2009 pidetyssä IPCC:n johtavien kirjoittajien (Lead Authors) yhteiskokouksessa Christy piti seuraavan lyhyen puheen: Christy_090303Christy_090303.pdf ja esitteli siihen kuuluvan posterin Christy_AR5_poster.pdf

Seuraavassa vapaa käännös Christyn puheesta otsikolla:

Voisiko IPCC sallia [5. Raporttiin] yhden osan, johon päteviksi todetut tutkijat voisivat julkaista vaihtoehtoisia näkemyksiä?

John R. Christy:

Haluan ensiksi kaikkien ymmärtävän, että kukaan ei osoita minua aseella eikä kukaan maksa minulle pöydän alta tai päältä rahaa kannanottoon, johon minä (ja muutkin) ovat päätyneet. Ehdotan, että IPCC sallisi seuraavaan IPCC-raporttiin päteviksi todettujen tutkijoiden laatimaan julkaistuun aineistoon perustuvan oman kappaleen vaihtoehtoisesta näkemyksestä kasvihuonekaasujen alhaisemmasta ilmastoherkkyydestä kuin mitä IPCC on esittänyt.

Toisin sanoen, ehdotan, että AR5 (IPCC:n 5. arviointiraportti) olisi todellinen tieteellinen arviointiraportti, eikä yhtenäisyyttä ja konsensusta tavoitteleva asiakirja. Ilmastotieteeseen liittyvien epävarmuuksien takia, kaikkien mielipiteet ovat tarpeellisia.

Laatimassani posterissa olen esittänyt kolme pikaista esimerkkiä.

1. Ikonimaiseksi muodostunut [maapallon] pintalämpötila edustaa posterissa mainituista syistä huonosti kasvihuonekaasujen [ilmasto]vaikutusta. Eikä tämä suure ole edes luotettavasti havainnoitu.

2. Monien ihmisperäisten ilmastonmuutosta kuvaavien suureiden muutosnopeudet eivät useinkaan vastaa johtoroolin omaksuneen IPCC:n toiveita. Lisäksi monet muut muutosta kuvaavat suureet mahtuvat edelleen pitkäaikaisen luonnollisen vaihtelun piiriin.

3. Varmuus ilmaston suuresta kasvihuoneherkkyydestä voidaan osoittaa liioitelluksi herkkyyslaskelmissa käytetyistä oletuksista johtuen. Uusimmat mittaukset viittaavat voimakkaaseen lyhytaaltoiseen negatiiviseen palautteeseen – toisin sanoen lämpiminä aikoina, pilvisyys toimii ilmastoa jäähdyttävänä.

Suositun herkkyysarvioinnin ongelmana on myös sen riippuvuus satavuotisesta vinoutuneesta kasvihuonesuureesta (pintalämpötilan keskiarvo) yhdistettynä ajatukseen, että kaikki luonnolliset, vuosikymmenten vaihtelut, voidaan määritellä riittävän tarkasti, jotta jäljelle jäänyt lämpeneminen voidaan olettaa ihmisen aiheuttamaksi. Siksi olisi tutkittava kaikki tunnetut luonnolliset vaihtelut ja pyrittävä harkitusti poistamaan mahdolliset epävarmuudet.

Vaihtoehtoinen kannanotto on välttämätön, eli sellainen jota ei ole sensuroitu konsensuksen saavuttamiseksi. Tämä antaisi päätöksentekijöillemme rehellisen kuvan tieteellisestä mielipiteiden vaihdosta ja toiminnasta. Esitän tämän ehdotuksen, koska ilmastojärjestelmää koskeva tietämättömyytemme on vielä valtaisa ja tämä epävarmuus on saatettava päättäjiemme tietoon. Meillä on suuri työ edessämme.

Tiede-lehden uusimmassa numerossa (2/2009) on ihan lopussa hieno kuva auringosta ja aktiivisesta pilkkualueesta. Tekstissä todetaan, että pitkään odotettu seuraava aurinkopilkkusykli (# 24) antaa odottaa itseään ja jopa NASAn pilkkuspecialisti David Hathaway on joutunut pariinkin kertaan pyörtämään näkemyksiään. Vielä heinäkuussa 2008 hän lausui: “There have been some reports lately that Solar Minimum is lasting longer than it should. That’s not true. The ongoing lull in sunspot number is well within historic norms for the solar cycle.” (eli on raportoitu, että aurinkominimi kestää kauemmin kuin pitäisi. Tämä ei ole totta. Meneillään oleva hiljaisuus aurinkopilkkuissa on täysin aurinkosyklien historiallisten normien mukainen). Tänään http://www.solarcycle24.com/ Ilmoittaa, että auringon aktiivisuus pysyy hyvin matalana (“Solar Activity Forecast: Solar activity is expected to be very low.”)

Kuitenkin tätä hiljaista aurinkovaihetta on ennakoitu jo pari vuotta sitten. Ensimmäisenä tämän toi julki joukko venäläisiä aurinkotutkijoita Habibullo Abdusamatovin johdolla Pulkovan Observatoriosta (esim. http://en.rian.ru/russia/20070115/59078992.htm ).

Mikäli sykli 24 vieläkin viivästyy ja jää aiempia syklejä huomattavasti heikommaksi, kuten eräät aurinkotutkijat uumoilevat, olemme mahdollisesti menossa kohti pienen jääkauden aikana vallinnutta auringon Dalton- tai peräti Maunder-minimiä. Mikäli näin käy, saamme varautua kylmempään ilmastoon, sen sijaan, että meitä uhkaisi IPCC:n ennustama lämpötilan nousu. Ystäväni Timo Niroma on laatinut pyynnöstäni rekonstruktion (kuva), jossa hän pyrkii rinnastamaan Dalton-minimin alun aurinkosyklit 3-6 päättyneisiin sykleihin 22 ja 23.

Rhodes Fairbridge, jonka ainakin vanhempi geologipolvi muistaa, oli eläessään paneutunut myös auringon ja maapallon väliseen vuorovaikutukseen. Richard Mackey kertoo Fairbridgen ajatuksista miten auringon aktiivisuuden vaihtelut ovat vaikuttaneet maapallon tapahtumiin.

Hollantilainen de Jager ja argentiinalainen Silvia Duhau ovat selvittäneet auringon aktiivisuuden vaihtelua ja arvioivat sen tulevaa kehitystä:

Kävi auringon aktiivisuuden kanssa miten tahansa, kiinnostus aurinkoon on edelleen tuottanut lukuisia tutkimuksia, joissa auringon vaikutusta maapallomme ilmastoon on laajennettu varsin mielenkiintoisille urille.

IPCC rajoittaa ilmastomalleissaan auringon vaikutuksen lähinnä sen säteilyintensiteettiin (total solar insolation) eli maahan lankeavan valoenergian määrän vaihteluun, jonka tiedämme olevan verrattain vähäinen. Auringon toiminnassa on kuitenkin monia pitkään tiedostettuja ilmiöitä, joita ei ole aiemmin osattu ottaa huomioon ennustettaessa ilmaston tulevaa kehitystä. Nyt kysytäänkin missä määrin auringon toiminta vaikuttaa maapallon ilmastoon, joko suoraan tai välillisesti?

Elias Pohtila, Metlan entisenä johtajana, kirjoitti jo vuosikymmeniä sitten miten Lapissa puiden kasvu seurasi lähinnä auringon aktiivisuuden (auringonpilkkujen) vaihtelua. Vastaavasti hydrologi Will Alexander on tehnyt Etelä Afrikassa perusteellista tutkimusta jokien vesivirtaamien vaihteluista vuosien saatossa. http://littlurl.com/pkg5v Hän saattoi todeta sadannan ja auringon aktiivisuuden välillä selkeän riippuvuuden, jopa siinä määrin, että hän laati varsin tarkkoja ennustuksia tulevien vuosien vesitilanteista.

Gary Sharp (www.sharpgary.org) kertoi minulle jo useita vuosia sitten, miten muutokset maapallon pyörimisnopeudessa näkyvät Tyynenmeren kalakantojen vaihtelussa. Tästä on vastikään ilmestynyt kalakantojen ja ilmaston syklisestä vaihtelusta kertova venäläisten tutkijoiden englannin kielinen kirja: Cycllic climate changes and fish Productivity .

Pyörimisnopeus taasen on riippuvainen monimutkaisesta kytköksestä maapallon, kuun ja auringon sekä suurten planeettojen massojen keskinäisistä suhteista ja niiden vaikutuksesta aurinkokuntamme massakeskipisteeseen. On havaittu, että aurinkokuntamme painovoimakentät aiheuttavat muutoksia kaikkien kappaleiden liikeradoissa niin auringon kuin kuunkin. Nämä kaikki eri tekijät vaikuttavat myös maapallon ilmastoon ja siinä ilmeneviin sykleihin. Piileekö tässä se selitys joka kyseenalaistaa IPCC:n väittämää ihmisen osuudesta ilmastomme tulevaisuuteen.