Johtaako presidentti ilmastopolitiikkaakin?

Ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi ja/tai hillitsemiseksi esitettyjä poliittisia toimenpiteitä ja poliittista keskustelua kutsutaan ilmastopolitiikaksi.

Valvoja: Hallitus

unbiased
Viestit: 1653
Liittynyt: 13.01.2015, 09:31:57

Johtaako presidentti ilmastopolitiikkaakin?

Viesti Kirjoittaja unbiased »

Niinistö mainitsi Nato-puheessaan 23.8.
Ilmastonmuutos etenee, kuten kuluneen kesän dramaattiset uutiskuvat ovat meille todistaneet. Metsät palavat, joet kuivuvat, lämpöennätykset rikkoutuvat. Ilmastonmuutos ei ole kaukana tulevaisuudessa tai kaukana muilla mantereilla, vaan tässä ja nyt, myös meillä Euroopassa. Kun samaan aikaan myös luontokato syvenee, koko ekosysteemimme kriisiytyy yhä pahemmin.
Tämän pahemmin ei voi olla ilmastopolitiikan hypnotisoima. (Tarkoittaa sitä, että näkösektori kriittiselle ilmastopolitiikan puolen havainnoille on kadonnut.)
On syytä varoa keinotekoisia kärjistyksiä. Edes edessä olevan energiakriisin aikana emme saisi asettaa taloutta ja luontoa vastakkain. Meidän on kyettävä huolehtimaan molemmista.
Viis kansalaisten hyvinvoinnista, jos vain noudatetaan Yhdysvaltojen luomaa ilmastopolitiikkaa. (Ilmastotutkimus, johon ilmastopolitiikka perustuu, on ollut pääsosin yhdysvaltojen rahoittamaa. Vasta nyt se on siellä läpäissyt valtion politiikkaa jossain määrin. Edellisten presidenttien kausilla mitään ilmastopoliittisia sopimuksia ei ratifioitu.)
Nato-jäsenyys on kiistatta merkittävä käännekohta Suomen poliittisessa historiassa. Puolustusliittona Nato ei ole luonteeltaan yksinomaan sotilaallinen, vaan vahvasti myös poliittinen liittokunta. Mutta ei sen merkitystä pidä ylikorostaakaan. Suomen Nato-politiikasta tulee osa Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Ei sen enempää.
Varmasti onkin merkittävä käänne. Suomi on pysynyt sotimatta omilla rajoillaan kohta 80 vuotta. Nyt olemme menneet liittoon, jonka en tiedä joutuneen puolustamaan sotilaallisesti yhdenkään valtion itsenäisyyttä. (Voi olla väärässäkin, kun tiedot ovat rajoitettuja. On kuitenkin hyvä piirre Naton historiassa. ) Nato on kuitenkin suorittanut sotilasoperaatioita monessa maassa (21 tapausta) ratkoakseen siellä sisäpolitiikan kysymyksiä. Suomikin on ollut mukana isäntämaasopimuksin ainakin Afganistanissa.
Nyt Venäjä on alkanut sotilasoperaation tai sodan (jos niin haluaa tässä yhteydessä sanoa) Ukrainassa avustaakseen Donbassin alueen venäläisiä separatisteja, jotka perustivat omia valtioita 2014 ja ovat siitä saakka olleet sisällisodassa, jossa uhreja on ollut 15000.
Tämä ei ole ilmastopolitiikkaa, mutta siinä on samaa massahypnotismia, mitä ilmenee ilmastopolitiikassa. Näköala ja havaintokyky on rajoittunutta. Nähdään asiasta vain yksi puoli, toinen puoli on nurkan takana, ja siellä näkyvistä tiedoista kertominen on miltei rikollista. Mielipiteitten massamuodostusta voi esiintyä molemmissa suurvalloissa, joille omat poliittiset tavoitteet on asetettu turvallisuuden perustaksi.
unbiased
Viestit: 1653
Liittynyt: 13.01.2015, 09:31:57

Re: Johtaako presidentti ilmastopolitiikkaakin?

Viesti Kirjoittaja unbiased »

Ilmastonmuutokseen ottaa kantaa myös politiikkasta innostunut teoreettisen fysiikan professori, joka nuorena 1970 luvulla kiinnostui fossiilisten polttoaineiden aiheuttamasta vaarasta saada aikaan uusi jääkausi. Silloin havaittiin tai ainakin kuviteltiin lämpötilojen alenavan vaikka aikaisemmin oli jo puhuttu niiden greenhouse efektistä. Sitten hän 1988 huomasi, että global warming oli todistettu realiteetti. Vuosien kuluttua kaikki alkoivat olla samaa mieltä, Exxon Mobil oli eri mieltä. Vähän myöhemmin oli mediassa, Saddamilla on joukkotuhoaseita, jotka on tuhottava. No sehän oli suuri sotahuijaus. Samaan aikaan hänelle tuli pienenä shokkina (2007), kun myös ilmastonmuutos oli osoittautumassa huijaukseksi.
Artikkelissa https://www.ronunz.org/2012/09/24/two-c ... l-warming/ Ron Unz kertoo näistä ja viimeisessä kappleessa käännettynä on hänen mielipiteensä johon kai voi yhtyä
Taipumus hyökätä erimielisyyksiin harhaoppina tuskin saa aikaan vapaata ja avointa keskustelua. Vain pari vuotta sen jälkeen, kun luin nuo Counterpunch-kolumnit, New York Times Magazineran kansijutun Freeman Dysonista, yhdestä sukupolvensa loistavimmista fyysikoista. Hänet kutsuttiin ”harhaoppiseksi siviilihenkilöksi” hänen vahvasta julkisesta skeptisismistään ilmaston lämpenemisteorioita kohtaan. Ottaen huomioon Timesin ja sen vertaisten viimeaikaiset saavutukset, olen puoliksi taipuvainen suosimaan automaattisesti harhaoppisia.
Onneksi Amerikassa on tällaisia ihmisiä, joten suurelta sodalta ja ilmastonmuutokselta voidaan pelastua. Sotahistoriassa häneltä on käännetty jopa tulevaisuutta ennustava artikkeli, joka jotenkin liittyy meidänkin presidentin toimiin jatkona edelliseen kommenttiini.
https://mvlehti.net/2022/10/31/the-unz- ... ilmansota/
Googlen ensimmäinen linkki hakusanalle Ron UNz on seuraava
Ron Unz Archive – The Unz Review
American Pravda: Holocaust Denial. Analyzing the History of a Controversial Movement.
Jos luottaa vain Googleen ei MV-linkkiä kannata ladata.
Vastaa Viestiin